En edes tiedä miten tämän aloittaisin, joskus on todella huonoja päiviä, mutta onneksi ne on jääneet harvemmalle.
Tänään oli sellanen päivä, päässäni pyöri monen monituisia ajatuksia suhteista, kavereista, perheestä ja menneisyydestä.
Ajattelin hakea suruuni lohdutukseksi roskaruokaa paikallisesta grillistä, lähdin ja kun saavuin kylään ei mieleni enää tehnytkään mieli. Tunteen valtas poskipäitä valuvat kyyneleet ja tukahtumisen tunne.
Ilta oli todella kaunis, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Pidin ikkunaa auki ja kädessäni oli palava rööki.
Ajoin, ajoin ja ajoin vaan. Mietin kelpaanko kellekkään, tai että onko vielä jossakin olemassa niitä kilttejä miehiä jotka aidosti välittävät ja kunnioittavat toista kuten heitä kunnioitetaan.
Pelkään sitä että menetän kaiken, siis ihan KAIKEN. Oon saanu menettää jo niin paljon tässä elämässä, pettymyksiä ja valheita. Pelkään että joudun kokemaan niitä jatkossakin. Tai tokikin joudun, mutta en tahdo niin isoja menetyksiä kuin aikaisemmin.
Kunpa näkisi tulevaisuuteen.. Mulla olis upea talo, upea AVIOmies, kaksi täydellisintä lasta.. 50 vuoden päästä istuisin puutarhassa tämän samaisen miehen kanssa kiikussa, hän tarttuisi käteeni ja katsoisi minua silmiin sanoen käheällä äänellään '' Minä rakastan sinua ''
